Tilavierailut
Olemme kehittämässä Matka maatilalle-hankkeen puitteissa vanhuksille suunnattua virkistyspäivätoimintaa vuodelle 2022. Tarkoituksena on luoda kestoltaan 2-3 tuntinen paketti, jossa tutustutaan ohjatusti tilan toimintaan eli eläimiin ja tilakeskuksen ympäristöön. Tutustuminen tapahtuu pienen kävelyretken muodossa isännän samalla kertoessa niin tilan historiasta kuin nykypäivästäkin. Nähtävillä on myös hevosaikakauden työkoneita, sekä viljelyssä käytettyjä käsityökaluja. Tilaamme ympäröi vehreä metsäluonto ja osa tutustumista on lyhyt vaellus helppokulkuista, esteetöntä metsäpolkua pitkin nuotiopaikalle, johon on tarkoituksena rakentaa laavu. Tulen ääressä juodaan retken päätteeksi nokipannukahvit tai -tee, tarjolla myös sämpylä lisukkeineen ja mahdollisuus paistaa nuotiomakkara. Tällä hetkellä korona asettaa haasteensa toiminnan toteuttamiselle, tilannetta tarkastellaan viranomaisten asettamien rajoitusten näkökulmasta.
Vierailun yhteydessä on mahdollisuus ostaa tilan tuottamia Heinälän Limousin tuotemerkillä myytäviä pihvilihatuotteita. Tuotteet saavat luomustatuksen 1.5.2022.